4.7.2017

Kisko Triathlon 2017

Viikonloppuna kisailtiin Kiskossa perinteisellä ja Suomen parhaalla varttimatkalla. Tuttu mesta, paljon kavereita ja normaalit kuviot.

Pienet venyttelyt ja pyörittelyt kuivalla maalla ja vedessä reilun 5min alkuverrat ennen starttia. Sitten hetkeksi takaisin kuivalle maalle ja starttiportista rantaviivalle odottelemaan lähtöä.
Uinnin eka puolikas meni OK rennosti ja olin hyvässä tuntumassa kärkiporukkaan. Noin puolivälissä alkoi stten limaa nousta kurkkuun ja jouduin pari kertaa pysähtymään rykimään. Meillä on taas lapset yskineet viime aikoina ja mullakin oli kisaa edeltävinä päivinä vähän karhea olo.
Noh, rykimiset sotki rytmin ja kun viimeiselle suoralle tuli vielä ärsyttävää terävää aaltoa olin täysin hukassa. Liian vähän uintia koko vuonna mukaanluettuna kaksi avovovesiuintia ja itseluottamus nollissa. Mietin jo tovin keskeytystä, mutta uimallahan tuolta keskeltä selkää piti kuitenkin rantautua...

Pyörällä sitten ripeästi liikenteeseen. Sprinttimatkalaisia taas jonkin verran edessä poukkoilemassa. Tuuli oli aika navakkaa, erityisesti alamäissä peltoaukeille tullessa sai olla tarkkana. Aloitin vähän turhankin vauhdikkaasti NPn pyöriessä jossakin 240W lukemissa. Jokunen ohitus tuli tehtyä, mutta pääasiassa sain taivaltaa ihan omaa vauhtiani. Kääntöpaikalle ajassa 30:19 (avg 39,9km/h), joka oli kaksi minuuttia kovempaa kuin viimevuonna.
Paluumatkalla alkoi sivuvastainen tuuli ottamaan enemmän ja vauhti hyytyi pahasti, ehkä roima aloituskin vaikutti asiaan? Paluu olikin hitain koskaan Kiskossa tällä reitillä ajamani (avg 33,6km/h), jopa 4min hitaampi kuin vuosi sitten. Täytyypä tutkailla tarkemmin hyytyikö muillakin vauhti yhtälailla, paluumatkan tehot olivat kuitenkin korkeammat kuin ensimmäisen puoliskon.

Vaihtoon tullessa satulalaukku irtosi pyörästä (en edes huomannut) mutta joku avulias järkkäri onneksi oli tarkkana ja kiikutti sen minulle heti transitioon. Kiitoksia tästä! Sukat & juoksukengät jalkaan ja menoksi. Pari hyvää selkää oli heti edessä.
Kiskossa juoksu on haastava, kun rykästään pyöräjaloilla heti jyrkkään ylämäkeen ja loputkin reitistä on polveilevaa alustan vaihtuessa asvaltista hiekkapohjaiseen. Takkuiselta tuntui, mutta kilsavauhdit asettuivat mukavasti 4:10-4:20min/km lukemiin ja sain kivasti ohiteltua jengiä. Puolenvälin paikkeilla meno tuntui jopa lennokkaaltakin, mutta kyllähän ne mäet aika nopeasti taas aloivat rassaamaan. Pystyin kuitenkin pitämään vauhdin loppuun saakka ja saavuin maaliin sijoituksella 11/109. Loppuaika 2:21:51 oli 2min hitaampi kuin viimevuonna, eli tuulesta huolimatta olisin ollut ennätysvauhdissa, mutta kun se surkea uinti.... Lopputulokset

Tällä viikolla kevyttä palauttelua työmatkapyöräilyn merkeissä ja sunnuntaina olisi vielä vuorossa startti Sääksen puolimatkalle.

Ei kommentteja: