22.1.2018

Kauden 2018 käynnistelyt

Pistetääns vähän vauhtia blogin päivitykseen :-O
Kauteen 2018 valmistautuminen on nytkähtänyt vähän eteenpäin treenien ollessa kuitenkin aika minimaalisia ajanpuutteen ja oman jaksamisen takia. Kisakalenterissa ei ole vielä hirveästi sisältöä, taalat on sisällä vasta Lahden 70.3 Ironmaniin ja sen lämmittelyksi Tuusulanjärven triathlonin varttimatkalle, josta jäi viime kesältä hyvät fiilikset. Myös Turun Challenge kisat on ilmottautumista vaille sovittuna. Mulle tuli myös kutsu Challenge Samoriniin "The Championships" kekkereihin mutta päätin olla lähtemättä sinne kaikkien aikaisemmin osallistuneiden hehkutuksesta huolimatta. Kisan aikainen ajankohta, yleinen epävarmuus mahdollisuudesta harjoitella tavoitteiden mukaisesti ja logistiset haasteet koko perheellä sinne matkustaessa vaikuttivat päätökseen.

Juoksun kanssa on taas perinteisesti käynnistymisvaikeuksia. Kantapää ärtyi joulukuun alussa jäisillä ja muhkuraisilla paanoilla juostessa. Tuntuisi nyt ilmoittelevan itsestään, joten täytynee tehdä siirtymä pyöräilijäksi. Muutamia pyöräntuunauksia olis myös mielessä, kun vaan ehtisi pajalle pähkäilemään ja virittelemään.

Vko 4 käynnistyy  hitaanpuoleisesti vähän flunssaisissa tunnelmissa, tässä vielä Vko 3 tuotokset

Ma ap. Pyörällä töihin 10,7km, parit pätkät reippaammin
ip. Pyörällä kotiin 11,2km suht iisiä
Ti ap. Pyörällä töihin kevyttä 12,3km, olipa kylmä ja tuulinen keli!
ip. Pyörällä kotiin kevyttä 11,5km
Ke FTP testi. Henkinen ja fyysinen katkeaminen 13min kohdalla, tulos -5% kesästä.
To Uinti 3400m, pääsarja 4x200(II)+4x200(II+)
Pe ap. Pyörällä töihin 12,5km
ip. Pyörällä kotiin 15,2km
La Lepo
Su Kisiksellä juoksutekniikkaa, koordinaatioita ja vähän kuntopiiriäkin

Total 6:34

Ei kommentteja: